Hallintoneuvoston lausunto

Hallintoneuvosto on tänään kokouksessaan käsitellyt Suur-Savon Sähkö Oy:n vuoden 2019 tuloslaskelman, taseen ja niiden liitetiedot, konsernitilinpäätöksen sekä hallituksen ehdotuksen voittovarojen käyttämisestä ja hallituksen toimintakertomuksen sekä yhtiön tilintarkastajien antaman tilintarkastuskertomuksen, joiden johdosta hallintoneuvostolla ei ole huomauttamista.

Hallintoneuvosto puoltaa Suur-Savon Sähkö Oy:n tuloslaskelman ja taseen sekä konsernituloslaskelman ja -taseen vahvistamista sekä vastuuvapauden myöntämistä hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Hallintoneuvosto yhtyy hallituksen ehdotukseen voittovarojen käyttämisestä.

Hallintoneuvosto toteaa, että sen antamia ohjeita on noudatettu, ja että hallintoneuvosto on saanut yhtiön hallitukselta ja konsernin johtoryhmältä tarpeellisiksi katsomansa tiedot.

Mikkelissä 4. kesäkuuta 2020

Hallintoneuvoston puolesta

Jukka Ollikainen
hallintoneuvoston puheenjohtaja